sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Syvälle ja kivuliaasti.

Hei.. Smalder tässä..
Hyvin Sydän särjettynä tosin..

Kerronpa sinulle pienen tarinan:

Olipa kerran nuori 16 vuotias minä, joka kuunteli silloin K-poppia, oli juur oppinut Super Junior jäsenten nimet j tunnistamaan henkilöt toisistaan. (Yhteensä niitä on kaiken kaikkiaan 15, joista kaksi on poistunut tosin) Oli syksy ja kultaa ja vihreää tanssiaiset, minun ensimmäiset. Vietin todella kivaa aikaa siellä ja nautin olostani. Sinä iltana tapaasin henkilön, joka minun silmissä oli kuin Yesung (Super Junior jäsen)  ja ihastumistaa ei voinut estää. Pääsin tanssimaankin tämän komean nuoren miehen kanssa ja sydän lepatti jokainen sekunti.
Kävi ilmi tosin että tämä oli varattu, tai enhän minä sitä silloin tiennyt, mutta silloin halusin vain tutustua tähän tummatukkaiseen ja hauskaan tyyppiin. Sain nimen ylös ja Facebook kaveriksikin tämän herran. Olin todella tyytyväinen silloin ja onnellinen.
Tapasin tätä henkilöä muutaman kerran parin vuoden aikana eikä tunteeni tätä kohtaan rauhoittunut. Enemmänkin syveni edellee.
Sitten, koska olin kovin yksinäinen aluksi ja halusin olla tämän lähellä enemmän olin Fest i Nordissa aluksi paljon hänen kanssaan ja pian keskustelut syveni ja molemmat tunsi jotain toista kohtaan. Näin ainakin ymmärsin. Sovimme katsoa mitä meistä olisi tulossa, mutta tällä henkilöllä olikin muuta menoa syksyllä.. Nimittäin lähetystyöhön meneminen.
Sydämmessäni päätin odottaa, mutta suhteita tuli. En kuitenkaan kokenut paria ensimmäistä millään tavalla oikeaksi. Toinen loppui öyhyeen ja toinen taas.. Oli hyvin epämukava..
Kaksi vuotta tämän ihastukseni lähdöstä kului ja hän palasi. Riemuitsin hyvin paljon, mutta olin suhteessa silloinkin. Ja se suhde ja tunteeni tätä miestä kohtaan olivat ristiriitaisia. Tuntui kuin tämä kenen kanssa olin, olisi ollut se oikea, mutta asia ei ollutkaan niin.
Sydämeni särkyi pitkään aikaan uudenvuoden vaihteen alla ja tämän jälkeiset tapahtumat ovat järkyttäneet mieltäni entiseltään. Olin kuitenkin herätellyt toiveita tästä ihastuksen kohteesta taas.
Toivoin syvällä sisimmässäni, että saisin tämän toimimaan, mutta aika ei ollut puolellani eikä olotilani. En päässyt puhumaan tämän kanssa niin paljon kuin toivoin ja nyt... On liian myöhäistä... Jos yhtään mormoneja tunnen, etenkin näitä enkeleitä uskossa ja eämässä olevia, he menevät naimisiin hyvin nopeasti. Eihän se ole vielä vaarmaa, mutta en voi tällä hetkellä tunteilleni mitään.
Olen murskana. Hän ei edes tiedä kuinka paljon häntä kohtaan tunnen ja kuinka likaiselta minusta tuntuu ajatella, että hän edes haluaisi olla kanssani. En ole täydellinen enkä tunne itseäni hänen arvoisekseen.

Jos tunnistat itsesi tässä, jos edes luet tätä, rakas ihastukseni.. Anteeksi, että en ole arvoisesi.
Minä yritän parantua. Yritän olla edes jonkin arvoinen.
Nykyään koen vain olevani roskaa, taakka, pyörremyrsky toisten elämässä. En tuo hyvää niin paljoin kuin pahaa ja alan sada sellaista kohteluakin minkä arvoinen olen. Eli huonompaa ja huonompaa. Ihmisten kärsivällisyys loppuu minua kohtaan. Minua aletaan vihaamaan pikkuhiljaa. Mielipiteeni ovat kamalia ja niitä käytetään minua itseäni vastaan.
Milloin tämä loppuu? Milloin saan luovuttaa? En haluaisi jatkaa enää. Milloin tulee se lopullinen isku... Sydämeni ei kestä.. Viimeinenkin toivonpilkahdus meni sirpaleiksi...
Miksi pitää tuntea tuskaa omista tunteista henkilöä kohtaan, jonka kanssa ei ole edes seurustellut tai viettänyt sellaista hetkeä että voisi kertoa edes pienen palan siitä mitä tuntee tätä kohtaan, kun on umpirakastunut päästä varpaisiin tähän henkilöön, että haluaisi pysyä tämän syleilyssä eikä päästää irti, mennä yhdessä temppeliin ja sinetöityä yhteen, luoda perheen ja elää yhdessä ikuisuuksien ajan.... Muttei voi.. Koska toisen sydän on muualla.
Kuka ymmärtäisi näitä tunteita? Kuka ymmärtää tätä tuskaa.. Kuinka pääsen tästä yli... Kuinka?? Pyydän... Auttakaa... Sattuu niin paljon.
Rakastan sinua hra J.L.

Smalder out.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti