torstai 3. maaliskuuta 2016

Koulun valokuvauskurssin tehtävä 6:n analysointia

Hei!

Minulla on tehtävä koulusta.
Valokuvaus tehtävä.
Kurssin tehtävistä 6:s.

Tehtävänä on ottaa kuvia ja valita niistä kolme kuvaa:
•ensimmäinen, joka kuvaa minua sellaisena mitä olen tänä päivänä.
•toinen, joka kuvaa minua sellaisena mitä haluan olla.
•kolmas, joka kuvaa minua sellaisena mitä en missään nimessä halua olla.

Nämä aiheet sai minut todella mietteliäälle päälle.
Tehtävän annossa myös sanottiin että kuva ei ole vain pää tai passikuvamainen tai sellainen, että kuvassa tausta ei olisi niin tärkeä, sillä se on juuri päinvastoin. Kuvien tausta ja itsensä olemus on ne mitkä luo sen kuvan. Aloin miettimään kuinka toteuttaisin nämä kuvat.

Eli millaisiaa ajatuksia kukin osa alue herätti?

Ensimmäinen:
    Onpas tämä riisuva kuva, eli hyvin herkkä emotionaalisesti. Minun pitäisi näyttää todellinen minäni. Sellaisena mitä olen. Kotonani? Ulkona? Tämä kuva tekee haavoittuvaksi. Koska en ole vahva, en kovinkaan rohkea ja yksin. Millainen edes oikeasti olen. En edes tunne itseäni. Olen hassutteleva ulkopuolella maailmaa, tykkään pelleillä mutta olen ihan erilainen kotona. Löhöän sohvalla päivät pitkät syöden spagettia. Miettien maailman outouksia tai koneelle pelaten. Sellaisenko kuvan haluan näyttää maailmalle millainen olen tänä päivänä. Vai haluanko näyttää mieltymykseni ja niiden vaikutuksen minuun. Vai haluanko näyttää todellisen vointini? Sen näyttäminen pelottaa eniten. Jos ihmiset näkisi kuinka huonosti voisin... Pelkään sitä huolitulvaa. Reaktioita. En halua huolestuttaa. Minä yritän parantua. Luulen että tämä kuva tulee olemaan kaikista vaikein.

Toinen:
    Tämä on se mistä todennäköisesti tulen nauttimaan eniten. Toivottavasti ope suostuisi siihen että kuvaa saisi photoshopata, mutta tehtävän annossa lukee että kuvaa photoshopissa saa vain hiukan muokata ja vain tietyllä tavalla kuten kontrastia ja väriskaalaa. Täss kuvassa haluaisin että minulla olisi siivet levällään selän takana ja olisin voimakkaan oloinen. Kyse on ihannekuvasta. Ja ei edes todellisuudesta, ellei halua itsensä olevan sellainen. Koitan huijata itselleni siivet jotenkin. Uskon pystyväni siihen. Haluan siis vahvan, itsevarman, itsenäisen ja upeita elementtejä kuvaavan kuvan. Mutta tämä on vain minun ensimmäinen mielikuvani mitä haluaisin olla. Haluaisin myös olla hyvin söpö ja viaton ja iloinen. Se olisi myös sellainen mitä haluaisin olla. Toisaalta haluaisin olla myös vampyyri, seksuaalinen, vapaa, huoleton, lohikäärmeen lapsi, suden henkinen, potoo ja vaikka mitä muuta. Mitä haluan näyttää kuvassa? Se selviää kyllä. Omalla tavalla haluan pitää tätä eniten salassa.

Kolmas:
    MITÄKÖHÄN MINÄ EN HALUA OLLA!!??!! Jotain sellaista mitä en halua edes kuvata. Onko pakko yrittää kuvata sellaista mitä en haluaisi olla. Ehkä keksin sille erilaisen tavan kuvata sen. En halua olla lutka, horo, horoperse, kusipää, meikkipelle, douchebag, paskiainen, natsi, rasisti, sexisti, hävytön, perseen nuolija, nuoleskelija, orja, alennettu, ilmaa, itsekäs, huumeita, tupakkaa tai muuta sellaista itseään tuhoavaa käyttävä, itsetuhoinen, sairas, mielisairas seköpää, sexilelu, hyväksikäytetty, koditon, yksinäinen, hylätty, mätäpaiseinen, tautinen, oksettava, anorektikko, idiootti, välinpitämätön, väkivaltainen, murhaaja, sadistinen mielisairaalla tavalla.... En halua enää jatkaa.... Tuli vain huono olo... miksi pitää olla niin epämiellyttävä aihe... Niin negatiivinen...
Toteutan ehkä kuvan niin että kirjoitan paljon paperilappuja noita sanoja täynnä ja teippaan niitä itseeni ja sitten otan kuvan kasvoillani kauhistunut ilme naamassa. Vai pitääkö minun yrittää olla tuota kaikkea... saan varmaan ahdistus kohtauksen jos vielä meikkaisin itseni clovniksi... en siedä niitä... en.. en pystyisi... hyi... ehkä kaksisataa kiloa meikkiä naamassa saa riittää.

No mutta. Tässä oli ajatuksia tuosta aiheesta. Saatan ehkä laittaa lopputuloksista kuvia, jos olen tarpeeksi tyytyväinen.

Heipä hei,
Smalderhalderfan poistuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti