sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Blogi posting part 3

     Kolmas blogipostaus ja varmaankin viimeinen ennen uutta vuotta.
Viimeinen koulupäivä ennen lomaa. Ja tämä loma on odotettu! On vaan lomaläksyjä niin sanotusti.

      Minulla on maalaus, mikä pitää saada tehty loman aikana ja sitten on pari muuta kirjoitus tehtävää ja salapiirustuksia pitää tehdä kahdeksan. Selitänpä kohta lisää, kunhan pysyn nyt tässä hereillä. Koulu kestää minulla 12 ja sitten on vielä yksi juttu ennen oikeeta lomaa. Ylihuomenna sitten kotokotiin vanhempien luokse viettämään joulua.

      Ensin vaikka salapiirustuksista kertomaan. Ne ovat siis nopeita piirustuksia henkilöistä, joita en tunne. Syy tähän, että miksi niiden pitää olla tuntemattomia on se, että silloin en voi vain pyytää heitä pysymään paikoillaan vaan minun on pakko mukautua ja piirtää nopeasti. Piirtäminen ei ole minulle se ongelma, vaan se että minä en käy ulkona niin usein ja jos käyn niin todella nopeasti tyyliin kauppaan ja takaisin. Ja kouluun ja takasin jne. Ope sanoi että voi tehdä telkkarihahmoistakin jos ei muuten luonnistu. Se kelpaa paljon paremmin.

      Maalaus on lohikäärme joka on spottivalon alla ja hyvin pienessä tilassa olevassa häkissä. Ihmiset katselee tätä lohikäärmettä ja heistä näkee kuinka iso tämä lohikäärme on ja kuinka pieniä ihmiset ovat. Työssä on vasta pohjavärit, kun taas valmiissa drameli työssä on kaikki valmista, vaikka voisin lisätä auringon säteitä ihan pikkuisen.

      Tietotekniika tunnilla teen tätä blogia ja pääsin koneeseen sisään vieras tunnuksilla, koska minulta puuttuu vieläkin oikeat kirjautumis tunnukset. Vanhan oppilaan ilot, eikun.. Olen monen open kanssa käynyt saman rumban läpi ja tunnuksia ei kuullu. kaiken lisäksi, en tarvitse näitä tunnuksia Mac -koneilla, vaan Windows. Yleensä Mac on minusta se huonompi, kun en vaan pidä siitä ja sen käyttöjärjestelmästä, mutta nämä koulun Windowsit ovat huonompia. Ainut kiva tällä hetkellä on tämä näppis. Se tuntuu kivalta sormien alla. Mutta juu, katotaan mitä ope keksii tänään.

      Joulun viettoa vanhempien ja sisarusten kanssa on ihanaa, mutta nyt minulla on oma puolikas mukanani, eli poikaystävä. Tämä on eka kerta, joten vähän jännittää, että miten se sujuu. Joulu on minulle tärkeä, vaikka minulla ei olekkaan joulumieltä. Tärkeintä on minulle perhe ja joulun sanoma. Joulu on taas joulu on taas kattilat täynnä puuroo. :D

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta-Vuotta!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Blogi postaus osa kaksi

Taas sitä mennään. En muista pitikö tätä joka päivä kirjoittaa vai viikottain, mutta kirjoitan nyt kuitenkin.

      Sain grafiikan työn tehtyä. Ja arvioitua ja sain korjailtuakkin niitä pikkuisen open neuvoista, kun olin hakemassa niitä kotiin. Tykkään lopputuloksesta erittäin paljon. Aion pitää yhden päätöistä itelläni ja muut ehkä myydä. Vaikka ovat kaikki yhtä tärkeitä. Katsotaan nyt.

      Maalauksien kanssa minulla on vielä paljon tekemistä. Toinen töistä on valmis, mutta toinen on vielä ihan kesken. Aion keskiviikkona tehdä sen loppuun, jotta se olisi torstaina kritiikissä valmis arvioitavaksi. Kyllä se siitä.

     Piirustyöt on tältä osin ohi ja odottaa kritiikkiä. Olen ihan tyytyväinen niihin.

     Matematiikan osalta minulta puuttuu kertaus nivaska ja se häiritsee, koska haluaisin pärjätä kokeessa. Torstaina yritän muistaa pyytää niitä perjantaita varten. Silloin on koe. Mutta kertaustahan koko kurssi on ollut, että ei sen puoliin mittään.

      Tämä blogi juttu on sitten se mitä pitäisi yrittää jatkaa sitten. Toivottavasti edes tämä sujuisi jonkin verran. Olen tosin kotona nyt.

     Tässä tämä toinen blogipostaus nyt oli. Kiitos kun kulutit aikaasi tähän.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Ensimmäinen blogipostaus

      Koulusta tuli blogiprojekti, jota pitäisi toteuttaa tätä kautta.
En koskaan ajatellut, että aloittaisin blogien kirjoittelun näin.
En koe site miellyttävänä ainakaan näin aluksi, mutta tehtävä mikä tehtävä.

      Meidän tehtävänä pitää kertoa koulujutuistamme tässä blogissa.
Minulla on siitä ainakin paljon kerrottavaa, vai onko?

      Tämän jakson alussa minulla oli maanantaisin tietotekniikkaa, josta tämä blogi juttukin lähti liikkeelle ja grafiikkaa, joka on lempiaiheeni koulussa, mutta jota on vähennetty niin, ettei siihen voi syventyä ja se harmittaa minua. Tiistaina minulla oli grafiikkaa samoin keskiviikkona. Torstaisin minulla on maalausta ja perjantaina piirustusta. Maalaaminen on minulle vaikeaa, mutta olen alkanut oppia värien käyttöä pikkuhiljaa. Piirustus luokassa minä olen joutunut taistelemaan omien tunteitteni ja koulutyön toteuttamisen kanssa. Meillä on siis ollut alaston mallin piirtämistä. Ja erityisesti miesten.

      Koulun edistymistä on haitannut kaamosmasennus ja masennus, jotka ovat päällekkäin. Olen myös sairastellut muutamat kerrat. En nauti siitä, vaikka osittain haluaisin jäädä vain kotiin ja jäädä sinne joka päivä, koska en ole nauttinut ihmisten seurasta kodin ulkopuolella. En sano että ihmiset ovat pahoja tai että inhoan seuraa, minusta vain ei ole tuntunut hyvältä olla julkisilla paikoilla ja tuntuu että voimat hupenee nopeammin, mikä johtaa siihen että olen koulupäivän jälkeen aina uupunut.

      Tietotekniikan luokassa minulla on ollut ongelmia saada töitä aikaiseksi. Löytyy muutamia syitä. Työtehtävä on liian simppeli tai osaan asian jo, mikä saa minut ajattelemaan ettei tätä tarvitse enää tehdä ja se on huono asia. Toinen syy on, että koneella olevat mahdollisuudet häiritsevät keskittymistä, kuten internetistä löytyvä youtube ja pelit, Mutta tätä blogikirjoitusta tehdessä aion välttää niihin sortumista tai en saa tätä kirjoitettu ikinä. Kolmas syy on että oma henkinen hyvinvointini ei jaksa tehdä mitään. Jotkut sanovat laiskaksi, mutta itse en sanoisi että se on laiskuutta.

      Grafiikan luokassa olen työstänyt kuparilaattaan kuvan ja painanut siitä yhteensä 10 vedosta. Työssä on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta lopputulokset eli valmiit työt ovat lopulta miellyttänyt. Aihe oli minulle henkilökohtainen, koska hahmo jota käytin on itse luomani hahmo. Olen saanut tämän kurssin loppuun ja haen tänään työni kotiin, siten minulla ei ole enää maanantai iltapäivä- tiistai- ja keskiviikko päivinä tunteja ja toteutan silloin toista projektiani siskoni luona, jos voimavarani sallivat, eli henkinen hyvinvointini. Arviolta enää yksi päivä ensimmäisen sen puolen projekteista saisin päätökseen.

      Maalaus on siis minulle hankalaa, kun olen enemmän piirtämisessä parempi ja en osaa hirveästi käyttää värejä. Osaan sekoittaa värejä ja aiheitakin löytyy, mutta toteutus on hankalaa. minua häiritsee, kun jälki ei ole niin siisti tai puhtoinen kuin haluaisin. Se häiritsee ja aiheuttaa minulle epätoivon tuntemuksia. Mutta positiivisesti ajatellen, olen saanut jo yhden työn valmiiksi, mutta vielä on toinen jäljellä. Taulujen pitää liittyä toisiinsa. Ja minulla on vankina elävän ja vapaana elävän lohikäärmeen ero. Pidän Lohikäärmeistä ja olen luonut pari omaa lohikäärmerotua.

      Tämä piirustus kurssi on ollut minulle henkisesti hyvin vaikea. Ensimmäisellä kerralla sain ahdistuskohtauksen ja minulla oli todella huono olo. seuraavilla kerroilla ahdisti ja voin huonosti. Vasta nyt viimeisimmilä tunneilla, olen pystynyt olemaan rauhallisemmin tunnilla ja piirtämään ilman että olisi huono olo. Käännän pääni edelleen poispäin, kun näen genitaalialueen, koska en vain koe, että saisin katoa ja minua ällöttää nähdä. En ole aiheuttanut kohtausta luokassa, niinkuin jotkut saattavat ajatella, jotka luulevat tuntevansa minut. Olen enemmänkin hiljaa ja yritän vain keskittyä työn toteuttamiseen. Olen omasta mielestä oppinut uusia asioita ja kehittynyt todella paljon vaikeuksia lukuunottamatta.

     Pidän taidekoulusta. On se parempi kuin mikään muu ala, ellei teatteritaidetta lasketa. Olen aina pitänyt taidejutuista ja piirtelen usein. Aloitin n. 11 -vuotiaana melkein jokapäiväisen piirtelyn. Minulla on tallella ne vihot joihin aloitin tämän piirtelyn. Minusta on kiva nähdä miten olen kehittynyt ja mitä olen silloin onnistunut tekemään niin, etten vieläkään tiedä miten ja että en osaisi tehdä uudelleen. Olen kyllä piirrellyt ennenkin 11 -vuotta. Muistan vieläkin ihan 3 -vuotiaasta kun piirsi silloin perheen. Isälläni oli iiiso parta, vaikka isällä onkin aina ollut hyvin pieni sänki tai ei mitään. Muistan lapsuudestani ylipäänsä paljon, mutta se ei taida vaikuttaa tähän koulun käyntiin niin paljon, paitsi kouluaika, mutta kerron siitä myöhemmin.

     Tässä olisi nyt tämä eka blogi. Kamala kasa tekstiä ja en osaa sanoa saako siitä Erkkikään selvää, koska minun ajatusten juoksu menee välillä edelle pääaihesta.
Seuraavat blogit pitäisi tulla useaan aikaan. Katsotaan nyt. Yritän muistaa ja jaksaa. Toivota onnea. :D

Taina aka Smalderhalderfan